ravintolassa, tarjoilijana kahvi-
loissa ja yökerhoissa, laskuttajana
huolintayhtiöissä ja tallentajana
teleoperaattorilla, joulukorttien
lajittelijana postissa sekä apura-
hatutkijana.
ka, joka siksakkaa työläis- ja toi-
mihenkilötöissä ja välillä onnis-
tuu hankkimaan rahaa väitöskir-
jan kirjoittamiseen. Keski- ja työ-
väenluokkaa? Akateemista pro-
letariaattia? Prekariaattia? Ja ett-
eikö muka tänään olisi jokamie-
hen ja jokanaisen työtä! Tämän
heltä vain vaaditaan aika paljon
tietotyö-, affektiivisia ja itsekurin-
pidon kykyjä. Täten ne eivät ne
ole kenen tahansa töitä.
dosentti, Jyväskylän yliopisto
radoksit: keskusteluja 2000-lu-
vun työprosess(e)ista. Vasta-
paino, Tampere 2008. 334 s.
pauttaa työntekijä tayloristisesta
rationalisoinnista, jonka jo ILO:n
arviointiraportti vuodelta 1931
katsoi riisuneen työn "älyllisistä
puolistaan, rajoittavan yksilön
aloitteellisuutta ja omaperäisyyt-
tä sekä kehitysmahdollisuuksia".
Uuden jälkifordistisen keskiluok-
kaistuneen tieto- ja palvelutyön
paradoksi onkin siinä, että oma-
peräisyydestä, itsensä kehittämi-
sestä ja aloitteellisuudesta on tul-
lut eräänlainen pakko nopeasti
esimerkiksi monet palvelualan
työt ovat yksitoikkoisia ja rutii-
ninomaisia, niissä on Raija Julku-
sen mukaan "teollista työtä pai-
navampi subjektiivinen, henki-
löllinen ja kulttuurinen element-
ti". Uusissa tietotyön asiantuntija-
ammateissa on vaikeaa vetää ra-
jaa työn ja vapaa-ajan välille. Var-
sinkin keskiluokan työ seuraa ko-
tiin ja lomalle. Palkkatyön kont-
rolli ei ole vähentynyt, eikä uus-
managerialistisilta ideologioilta
tehokkuusvaatimuksineen ja -mit-
tauksineen ei ole säästynyt edes
entinen korkeakulttuurin linnake
yliopisto. Uutta työtä kontrolloi-
daan taylorismin hengessä. Jälki-
teollisessa työelämässä ikäkään
ei sinänsä tuo kunnioitusta, vaan
oikeus työhön on koko ajan uu-
delleen arvioinnin kohteena. Uu-
den työn kulttuurit ja johtamis-
opit pyrkivät näkemään työpai-
kalla ilmenevät protestit irratio-
naalisina ja psykologisoimaan ne
yksilön ongelmiksi.
lähtien ollut Julkusen mukaan
kielteinen. Diskurssia työelämäs-
tä ovat leimanneet työpaine ja
-uupumus, työpahoinvointi, pre-
kaarit työsuhteet, työaikojen ve-
nyminen, henkinen kuormitus,
palkattomat ylityöt, loppuun pa-
sekä tietysti globalisaation mah-
dollistamat pääoman exit-optiot.
Eli siis ne teemat, jotka huipen-
tuivat Juha Siltalan Työelämän
huonontumisen lyhyeen histori-
aan vuonna 2004. Julkunen ha-
luaa kuitenkin välttää maalaa-
masta ehdotonta kuvaa työelä-
män huonontumisesta Siltalan
tyyliin. Hän korostaa, että "yhä
useamman työssä on noita vuo-
sikymmeniä kaivattuja älyllisiä
puolia, aloitteellisuutta, omape-
räisyyttä ja kehitysmahdollisuuk-
sia". Julkunen kyseenalaistaa mo-
net Siltalan väitteet, kuten palk-
katyöhön liittyvien turhautu-
mien epäpolitisoitumisen, sekä
kysyy, voiko paljon puhuttua
työn huonontumista ylipäätään
osoittaa empiirisesti.
jonka ympärille jo hänen väitös-
kirjansakin 1980-luvulla rakentui.
Marxilaisesti orientoinut työpro-
sessiteoria analysoi kriittisesti palk-
katyön johtamista, työnjaon ja
työprosessien suunnittelua sekä
työn kontrollistrategioita ja sii-
hen liittyviä vastarinnan muoto-
ja.
nin Labour and Monopoly Capi-
tal. The Degradation of Work in